Onni "Vuhku"

  

Evessin Virvatuli

Arvoisat lukijat!

Ohessa kerron ajankohtaisista tapahtumista ja asioista omalta näkökulmaltani katsottuna.

Joulupäivänä 2014

Melkein kokonainen vuosi on vierähtänyt eikä minun koiran elämästä ole kirjoitettu sivuilleni ollenkaan. Olen varsin onnellinen koira, elän hyvin täydellistä tollerin elämää. Osaan vaatia ja myös saan aktiivista toimintaa itselleni. Silloinhan kaikki on hyvin eikä suhteeni ihmiseen ole ongelmallinen. On onni olla onnellinen koira.

Minulla oli viime keväänä vähän aikaa Missy-niminen tyttöystävä. Se kävi jopa luonani yötä olemassa. Se oli shelttipentu, pissi ja kakkasi sisälle, vaan niinhän minäkin tein pienenä. Sitten se muutti Etelä-Suomeen ja minä jäin tänne. Toivottavasti Missyllä on hyvä koiran elämä.

Sorsastimme syksyllä, vaikka niitä sorsia ei tänä vuonna ollut kovinkaan paljon. Saalis jäi vähäiseksi. Ollikin suoritti metsästyskortin ja on käynyt minun kanssa kiertelemässä rannoilla. Minä tollaan ja houkuttelen sorsat lähemmäksi rantaa, siitä on sitten hyvä käydä saalis uimalla noutamassa. Asa on ihan hirveän ylpeä minusta.

Myöhemmällä syksyä livahdin kerran naapurin pihaan. Vaistosin, että naapurin koirat eivät olleet kotona ja käytin tilaisuutta hyväkseni. Löysin sieltä tuoreen hirven koiven ja kannoin sen omalle pihalle. Pienen neuvottelun jälkeen minun oli luovutettava se Ullalle ja Asalle. Koipi laitettiin kompostin päälle, sitten läksimme viikonlopuksi mökille. Palattuamme sunnuntai-iltana naapurin koirat olivat hakeneet aarteen pois, ettäs kehtasivat.

Eve-emoni on siirtynyt koirien taivaaseen. Joskus meidän on luovuttava täällä maan päällä tassuttelusta, emmekä tiedä ajankohtaa lähdöllemme. Nyt kuitenkin jatkan koiruuksien tekemistä ja yritän kirjoituttaa kuulumisistani useammin.

2.2.2014

Wuh. Wuh. Aika rientää niin nopeasti etten meinaa perässä pysyä. Vuosi vaihtui tavalliseen tahtii. Lunta on ollut niin vähän, että olemme voineet seikkailla metsässä ilman suurempia ongelmia. Kerran syksyllä ennen pakkasia olimme sunnuntaikävelyllä siellä Juurikkamäessä. Meillä oli eväät ja paistoimme lopuksi makkaraa nuotiolla. Siellä metsässä juostessani huomasin hyppääväni todella korkealta kalliolta alas. Onneksi alastulopaikalla ei ollut mitään vaarallista ja minä selvisin siitä tilanteesta naarmuitta. Minä en säikähtänyt, mutta nuo ihmiseni tuntuivat kauhistelevan tapahtunutta siellä ylhäällä. Sinne oli matkaa ainakin 5 metriä. Minulla on tuota vauhtia kintuissani, enkä aina kerkeä ajatella kun olen jo siirtynyt paikasta toiseen.

Yksi asia minua pelottaa, nuo eläinlääkärit. Sain kammon silloin kun minun silmiä tutkittiin. Sen jälkeen olen suhtautunut varsin varauksella eläinlääkärille tuoksuviin ihmisiin. Niitä on kuitenkin kestettävä rokotustilanteissa ja niinhän minä kestinkin. Eläinlääkäri hiipi selkäni taakse Asan pidellessä minua aloittaan. Sitten se ketale pisti minua, eikä se koskenut juuri ollenkaan.

Pakkaspäivinä minulla on ollut vähän pitkä aika täällä kotona. Eräänä päivänä mietiskelin mitähän tekisin kun tuo kyljen kääntely alkoi tympäistä. Siinäpä silmiini osui Ullan lankakerät, se on aina pitänyt niitä vähän piilossa minulta. Ajattelin kokeilla erästä neulemallia neuloen hampailla. Sotkuhan siitä tuli ja nolo tilanne Ullan tullessa töistä kotiin.

Olen käynyt lenkillä, etsinyt piilotettuja dameja, haistellut pupun jälkiä ja muutenkin muumeloinut. Odotan kevättä ja meheviä tuoksuja, mikäpä on koirana ollessa.

7.8.2013

Kesä alkaa olla ohitse, vaikka tuota hellettä tuntuu piisaavan vieläkin. Kuumina päivinä olen vaan makoillut ja odottanut että illalla tapahtuisi jotakin johon jaksan innostua, kuten damin noutaminen uimalla. Puutiaisia on onneksi tänä kesänä ollut varsin vähän, minusta ei ainakaan niitä ole montaa löytynyt.

Täytän kolmen päivän päästä kolme vuotta. Väittävät että minulla on uhmaikä. Minua rupeaa suututtamaan kun en saa syödä kaikkia löytämiäni aarteita, kuten jäätelöpaperia. Minusta pääsee murahdus, silloin minua puhutellaan varsin hankalalla äänen sävyllä, siitäkös säikähdän ja yritän taas olla mukava koira. Kerran löysin metsästä niin "suuren" aarteen etten millään halunnut muuttua mukavaksi koiraksi. Nostin ylähuultani ja murisin, jäykistyin patsaaksi ja ajattelin että tämä erä on minun. Huomasin roikkuvani kaulakarvoista yläilmoissa Asan avulla ja samassa olevani maassa alistettuna. Eikun uutta murinata ja sama kohtalo odotti jälleen. Aarre vietiin kompostiin, sekin suututti, ettäs kehtasivat. Ulla puheli minulle aivan käsittämättömiä, ettei halua tällaista murinakallea huusholliinsa. Tämän jälkeen minulle oltiin varsin jäisiä monta päivää, en saanut yhtään huomiota osakseni. Vähän harmitti, teinhän kaiken minkä pyysivät hyvin nöyrästi. Minulla taitaa olla luonnetta, toivottavasti tämä käyttäytyminen on väliaikaista ja menisi nopeasti ohitse.

Asalla on ollut koko kesän niin kiirettä tuolla työsaralla ettei ole kerennyt harrastamaan minun kanssa niitä jäljestys juttuja. Pääasiassa olen saanut oleskella vapaasti pihapiirissä ja osallistua kotihommiin. Marjastaminen ei oikein ole minun hommia, ei ainakaan marjastavan ihmisen kanssa oleskelu. Siinä se Ullakin jököttää samassa paikassa samassa mustikkapuskassa tuntikausia, minä en jaksa sitä katsoa. Kerran eräänä iltana Asa vei minut ja Ullan erääseen saareen mustikkaan ja itse jäi veneeseen 100 metrin päähän heittelemään virveliä. Minä en saarella viihtynyt vaan uin veneen luokse, minut nostettiin veneeseen ja taas olin siellä missä halusin. Nostaja oli varsin pahalla päällä kun kastui minua nostaessaan. Sorsastuskautta odotan innolla, pääsenhän tekemään sitä mihin minut on luotukin.

1.5.2013

Vietämme Vappua, aikaisin aamulla läksimme Juurikkamäkeen puuhastelemaan keväisiä askareita. Mummo on lannoittanut kukkapenkkejä ihanan tuoksuisella kompostilla. Hotkin taannoin kyseistä kukkapenkkiä "nälissäni" sillä seuraamuksella etten saa vähään aikaan olla vapaana mummolan pihamaalla. Minut laitettiin Essu-vainaan aitaukseen vähäksi aikaa. Onnekseni Asa lähtikin metsään kylvämään apulantaa, sain tietenkin lähteä mukaan. Siellä metsässä juoksennellessani löysin kuolleen eläimen raadon, se oli niiiiiin ihana, että minun täytyi ihan piehtaroida sen päällä ja taisimpa vähän maistaakin sitä. Turkkini löyhkäsi ja oli likainen, omasta mielestäni mikään ei ollut huonosti, vaan ihmiseni olivat hauhuissaan, haukkuivat minua paskarylliksi. Minut pestiin oikein saippuan kanssa ennenkuin laskettiin sisätiloihin. Minun mielestä ihmisillä on huono maku tai he eivät ymmärrä mitään.

Olen jo uinut ja näin heittänyt talviturkin. Pohjakarvani lähtevät tukuttain, koko ajan karvoja tippuu ja varsinkin silloin kun rapsuttelen kutiavia paikkoja. Ulla kyllä harjaa välillä minua, mutta ei mielestäni tarpeeksi usein. Ullalla tuntuu olevan nurmikon rapsuttelukausi.

Asa on innostunut jäljestämisestä. Minulle puettiin jäljestysvaljaat ja sitten minut vietiin metsään haistelemaan verijälkeä. Seurattuani sitten jälkeä, löysin sieltä kuolleen jäniksen. Kaikki muu meni hyvin, mutta saaliin omistamisesta olimme kovin erimieltä ja kuten varmaan arvaatte, minähän sen neuvottelun hävisin. Kati ja Atti ovat luvanneet tulla seuraamaan ja ohjaamaan näitä harjoituksia. Toivottavasti he ovat sitä mieltä, että minä omistan saalin kun kerta olen sen löytänytkin. Toivossa on hyvä elää.

Nyt olen tosi väsynyt tapahtumarikkaan päivän jälkeen, taidan ottaa pienet nokoset.

19.3.2013

Olemme palanneet hiihtolomamatkalta Vuokatista. Juoksentelin siellä Ullan lumikenkäillessä vapaana ja vallattomana pitkin järven jäätä. Lunta siellä oli enemmän kuin täällä Savossa. Minusta tuli hyvä kuvasarja tuonne galleriaan, voit käydä sitä siellä vilkaisemassa.

Minulle on ostettu uusi kaveri, kuminen sorsa, joka sanoo krääk aina kun sitä puraisen. Meinasi siinä hermo mennä kun aina rääkyi, alkuun en oikein uskaltanut siihen koskeakaan. Nyt se ei enää niin kovasti minua kiinnosta.

Opettelen uusia temppuja, ensimmäisen tempun nimi on pujottelu. Siis kun ihminen kävelee, niin minä kuljen pujotellen askelten välissä. Olen tässä vaiheessa vielä alussa, sillä tarvitsen namin nenäni eteen, että pari askellusta onnistuisi. Toinen temppuni, kun olemme lenkillä niin Ulla kannattaa minulla omaa hihnaa. Ei viitsi pitää sitä kädessään, kyllä minä tiedän. Vaan en minäkään sitä hihnaa koko ajan kanna, olen vain kantavinani, pysyypähän kontakti emäntään.

11.1.2013

Vuosi on vaihtunut. Joulu on takana päin. Sain Ollilta joululahjaksi pehmeän suuhun sopivan jalkapallon, leikin sillä paljon, mutta sitten se otettiin rikkonaisena minulta pois. Nyt uunin päällä on kolme minun repimää lelua, katselen niitä joskus pääkallellaan ja vingahtelen tuumivasti, miksi tuo Ulla ei niitä vie lelujen sairaalaan. Siellä uunin päällä on Kvaa, Kvaa, Pikku- tipi ja pallo, saan ne kuulemma kunhan opin olemaan rikkomatta niitä. Varastelen huvikseni noiden ihmisten sukkia, lapasia ja muita asusteita, kannan niitä ja olen purevinani ja saan taas huomion itseeni.

Viime sunnuntaina minulla meinasi käydä tuuri. Rakastan syömistä, on ihanaa hotkia ruokaa, siitä tulee kyllä jälkeen päin paksu olo, mutta mitäs väliä sillä on. Ulla läksi viemään biojätesankkoa kompostiin, minä siinä pyörin kaverina, salaa toivoin, että sankosta pippuisi jotakin. Sitten kuului humpsahdus, ruokaa oli sankollinen maassa, Ulla oli vieressä rähmällään ja valitteli jalkaansa. Minulla oli onnen hetki, hotkin kilpaa ajan kanssa. Ulla komenti minua pysymään loitompana kun samalla mätti herkkuani takaisin sankkoon. Tilanne oli aika koominen. Siitä kaatumisesta seurasi Ullalle viikon sairausloma ja minulle kotioloja Ullan kanssa.

Tarvitsen koirakontakteja. Varsinkin näin talviaikaan tapaan minusta pitäviä koiria harvemmin. Minulla on iso tollerin ego, se aiheuttaa toisissa aikuisissa uroskoirissa reaktioita. Erään kerran tuolla pimeällä polulla tuli naapurin koirat emäntänsä kanssa meitä vastaan. Tilanne kehittyi niin, että lapinkoira ja laika vetivät emäntäänsä lumessa eteenpäin halutessaan haastaa riitaa kanssani. En minäkään syytön ollut, ilmoittelin nimittäin mielipiteeni ääneen. Läksimme siitä sitten eteenpäin olanylimulkoillen, siis me karvaiset.

21.10.2012

Lokakuinen sunnuntaipäivä on menossa, on pimeää mutta lämmintä. Eilen oli todella liikunnallinen päivä kun vietimme koko päivän metsässä, aamupäivän keräsimme risuja ja iltapäivän karpaloita, nyt minua väsyttää.

Turkkini on valmiina pakkasia varten, todella komea onkin. Jossakin tollerin nettisivuilla luki, että se ei saisi olla liian paksu. Ihmettelen miten ohuella turkilla tarkenee makoilemaan ulkona ja nauttimaan luonnosta, minä ainakin muumeloin mielelläni ulkona, vaikka sisäkoira olenkin. Oleskelen ihmisteni mukana milloin missäkin ja muumeloin pihapiirissä varsin vapaasti. Aitauksia inhoan, missä vapauttani rajoitetaan. Tiedän kyllä reviirini, yritän vain silloin tällöin ylittää rajat. Se on sellainen rakenteellinen juttu, kun pää kallistuu tiettyyn asentoon, kuulo menee ja muistikin pätkii. Eksyyhän sitä älykkäämpikin koira.

Sorsat ovat muuttaneet muualle, metsässä on muita lintuja, joita pääsen välillä hätyyttämään. Noutoja en ole saanut tehdä pitkään aikaan. Asa on opettanut komentoja; eteen, oikealle ja vasemmalle ja pysähtymään yhdellä vihellyksellä. On tosi kiva oppia uusia asioita. Miten minusta saisi sen linnun omimisen pois, voihan olla että aikaa myöten itsekkyyteni laantuu. Itsekyyttähän tämä käyttäyminen on.

Olenkohan sukukypsä, kun lantioni haluaa heilua edestakaisin ja kuumun välillä pienestäkin asiasta. Taitaa olla nuoren puberteettia. Meidän mökkinaapurissa on ihana tuoksu, isolla nuorella karhukoiraneidolla on kuulemma juoksut. Minua vahditaan, miksi?

12.8.2012

Sorsan lentoja odotellessa tässä kirjoitellaan. Kesä on vaihtunut syksyyn, ilma viilenee ja noita pieniä itikan herhiläisiä on hiukan vähemmän kiusaamassa nenääni, muuhun kohtaan ne eivät oikein kykene minua pistämään.

Matkustelimme lomalla Lapissa, siellä oli aivan outoja olijoita, poroja. Yritin niiden kanssa vähän tuttavuutta, vaan eivät antautuneet kaverikseni. Sitä paitsi en edes saanut olla irti päästäkseni riittävään läheisyyteen porojen kanssa, Pelkäsivät nuo ihmiset että teen jotakin luvatonta, minäkö? Ne suot olivat vallan ihania paikkoja, kun Ulla ja Asa kaivelivat niitä keltaisia marjoja, minä rämmin pöpelikössä koko tarmollani. Kyllä iltaisin olin väsynyt, eikä leirintäalueiden äänet minua häirinneet, vaan nukuin todella hyvin.

Lauantaina olimme taas näyttelyssä. Tapasin siellä kaksi kaunotarta, Seran ja Kikin. Siinä kun tutustuttiin, selvisi, että ovat isosiskoni Essin tyttäriä. Kiki sai sertin ja ROP:n. Onnea Kikille. Kiva tyttö oli Serakin, joka sai muuten varasertin. Mikkelin näyttelystä jäi kiva olo vaikka en siellä itse palkintoja saanutkaan. Tuomari oli mukava ja näyttelypaikan toiminta oli hoidettu hyvin. Minä sain EH: n, nyt minulla on neljän suora arvosteluasteikosta. *Hieman matalaraajaisena* taidan lähteä korkokantatossuja etsimään seuraavaa näyttelyä varten. Olen silti onnellinen koira, sillä kerkeän riittävästi näilläkin kintuilla.

Ruokahaluani kehutaan, syön metsässä mustikoita varsin omatoimisesti ja osaampa kaivella perunoita suoraan penkistä. Niitä siinä narskuttelen ja kuuntelen ihmisten ihmettelyä. Luulevat etten älyä kun minua ruokahaluni avulla houkutellaan milloin mihinkin. Osaan olla vähän juilu, vaan saampahan syötävää.

3.6.2012

Tervehdys kaikille koiruuksille! On sadepäivä ja kertoilen vähän kuulumisiani. Kesä on parhaimmillaan, luonto tuoksuu ja houkuttelee minua nuuskututkimuksiin. Nenäni on tarkka ja tunnistaa vaikka kuinka paljon hajuja. Puhelevat nuo ihmiset, että kouluttavat minusta homekoiran. Pistavät minut hankkimaan. Homekoirat kuulemma saavat hyvän korvauksen työstään, silloin minun nenäni olisi hyötykäytössä. Taitavat suunnitella höpöjä.

Täytyypä kertoa vähän taipparikokemuksia. Kurssi meni jotenkuten, luokse tulo minulta onnistaa, varista en halunnut suuhuni ottaa enkä kantaa laisinkaan. Siitä johtuen tein hakuruudun dameilla, se onnistuikin todella hyvin, sain Aleksilta siitä kehuja. Mutta se kanin nouto, sitä en ollut tehnyt aiemmin. Jäljitin hyvin, otin Aleksin jäljen syrjään mutta palasin oikealle jäljelle ja löysin aarteen, sen kanin. Sitten tein virheen, omin kanin itselleni ja murisin lähellä olevalle Aleksille, siis tuomarille. Asa siihen sitten kutsuttiin ja luovutin aarteen hänelle. Että silleen. Minun täytyisi saada oma kani, jota tutkisin kaikessa rauhassa. Minun on saatava oma kani.

Karvani ovat kesäkunnossa. Puutiaiset hiukan vaivaavat, muutoin elämä on kohdallaan. Minulla on kaulassa panta, joka ehkäiseen puutiaisen tartuntoja. Lisäksi syön joka aamu valkosipulia pari palasta. Kertokaapas, jos teillä on parempia konsteja oheisiin ongelmiin.

8.5.2012

Taas on minua käytetty näyttelyssä, tällä kertaa Lieksassa. Sain arvosteluksi Hoon, Hoon niinkuin HYVÄ koira. No, kun nuo jalkani eivät kerran kasva enää niin taidan jättää koko näyttelytouhun. Muitakin touhuja on tiedossa. Lähdemme ensi viikonloppuna taipparikurssille Suonenjoelle. Minua on vähän treenattu variksilla ja dameilla. Kannan varista ja muitakin lintuja mielelläni, vaan löydänkö siellä kaikki, jää nähtäväksi.

Lumet ovat sulaneet ja maasta lähtee aivan ihania tuoksuja. Minä kun laitan nenän maahan unohdan ympäristön kokonaan ja EKSYN vähän liian kauaksi reviiriltäni. Olen saanut palautetta pari kertaa. Nyt minua vahditaan, mutta minä osaan olla aika ovela. Tiedättehän tollerin luontaisen varrimistekniikan, se toimii aika hyvin. Nuo ihmiseni kun kääntävät selkänsä silloin minä luikahdan metsään.

Keitähän tapaan taipparikurssilla, odotan itselleni uusia koirakavereita. Siellä Lieksassa oli eräs tyttötolleri, johon halusin tutustua vähän lähemmin. Kun siinä nuuskimaan rupesin niin se minulle hammasta näytti. Sellaisia ovat Pohjois-Karjalan tytöt.

25.3.2012

Hei kaikille! Minulla on rankka näyttelypäivä takana ja minua väsyttää vallan kauheasti. Tämän päiväinen tuomari ei minusta oikein tykännyt, olin liian leveä edestä, liian matalajalkainen, päänikin oli vääränlainen ilmeestä puhumattakaan. T tuli arvosteluksi vihreällä lapulla, T niinkuin tyydyttävä. Katselinkin tuomarin pitkiä hoikkia sääriä ja ajattelin, että jahka tykkää minusta, lyhytjalkaisesta, ei tykännyt.

Vaan ihmiseni tykkäävät minusta, tunnen sen luissani, Katikin tykkää.

Viime viikot ovat menneet makaillessa kotona. Aika päivällä on vähän pitkä. Niinpä eräänä päivänä suuhuni osui kiikkutuolin jalka, jota aikani kuluksi vähän järsin. Petsattu puu maistui hyvältä ja kiikun jalkakin sai uutta muotoilua aivan huomaamatta. Ymmärrän Tanen ammatinvalinnan, hyvin pitkälti kyseessä on makuasia.

Pentutreffit ovat edessä huhtikuulla ja taippareistakin puhellaan. Joten aktiviteettia on ilmassa.

10.3.2012

Talven selkä on taittunut ja pahimmat pakkaset ovat ohitse. Turkkini on alkanut lähteä, siitä putoilee sellaisia tuppuja. Minä en tykkää harjaamisesta ollenkaan, se on vallan turhaa touhua. Mutta on se kivaakin kun saa vääntelehtiä ja kiemurrella, silloin meinaavat nuo ihmiset hermostua minuun.

Minut on ilmoitettu taas näyttelyyn, tuonne Tuusniemelle. Mitähän ne siellä sanovat, onkohan häntäni liian pitkä vai liian paksu. Näyttelyissä on kivointa nähdä muita koiria, kuten pari viikkoa sitten kun kävimme Tuusjärvellä turistina. Siellä yksi koira karkasi isännältään ja yritti viipottaa ulos touhuamaan omiaan.

Tanesta tulee puuseppäartesaani, minusta tulee täysin oppinut metsurin reppuvahti. Siinä hommassa on tärkeintä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, siis tauolla syömässä eväitä. Hommaan kuuluu myös muumelointi metsässä silloin kun isäntäni kaataa puun ja karsii sen. Eräänä päivänä oli suvikeli ja niin paljon ihania hajuja maassa että etsyin vähän kauemmaksi Asasta. Hyvinhän tuo minut löysi vaikka vähän oli huonolla huumorilla, oli kuulemma joutunut jättämään hommansa kesken minun takia. Minun hommassa sattui nyt vain olemaan laajempi reviirin tarve. Ja sitä paitsi kummanko tehtävä on tärkeämpää, kysyn vaan.

Kevät tulee, ihanaaaaa.... Olen muuten pihkassa, oikeasti pihkassa, nuo havupuut kun sisältävät ihmeellistä mönjää.

18.1.2012

Hei taas!

 Huh noita näyttelytouhuja. Mätsäreissä oli niin paljon kavereita, niitä karvaisia, etten jaksanut loppuun asti häntääni heilutella. Tuli vähän paniikinomainen olo kun kehässä oli kolmisenkymmentä hännänheiluttajaa yhtä aikaa. Taidan jättää moiset markkinat väliin.

Kajaanin näyttelyssäkin oli vilinää, mutta siellä sain kehässä olla aivan ainoana nuorena koirana, Julli ja Rokka kun olivat junnuryhmässä. Rokka se siellä hienosti pärjäsikin, onnea vaan. Minä muka olen liian pitkä, enhän minä edes häntääni saa kiinni. Vai oliskohan minulla liian lyhyet jalat, vaikka kyllä näillä jaloilla kerkeää juoksemaan vallan nopeastikin. Kauneus on katsojan silmissä tässäkin tapauksessa, toinen tykkää pitkästä ja toinen pätkästä. Minulla on hyvä olla tällaisena, joten haluan olla oma itseni.

Arki on alkanut. Ulla on palannut töihin, lähtee joka aamu aikaisin ja palaa iltapäivällä. Minulla on väliin ikävä niitä yhteisiä päiviä, joita vietimme viime vuonna. Katselen aamuisin Ullaa vähän hitaasti ja ihmetellen, tuolla lailla jättää minut yksin. Ei ole reilua, ei ollenkaan.

21.12.2011

Hauskaa Joulua kaikille tutuille ja muillekin. Piparit ja tortut tuoksuvat ja maistuvat niiiiiiin hyvälle, niitä voisi syödä vaikka kuinka paljon. Muutenkin minulla on tosi hyvä ruokahalu, ei vielä milloinkaan ole ruokakuppiini jäänyt mitään kun olen syömään ryhtynyt. Eikä ruokakuppiani tarvitse juuri pestä kun nuolen sen tosi tarkkaan. Ruokailun jälkeen onkin sitten kiva pyyhkiä viikset mattoon, saan siitä kyllä vähän toruja, mutta johonkin minunkin on suuni pyyhittävä.

Rupesimpa ihan miettimään, että mitä oikein osaan. Osaan istua, olla paikalla, odottaa, kantaa, hakea, etsiä, touhuta, pyrkiä ulos, ilmoittaa kun minulla on nälkä, seurata vierellä tai mukana. Minähän olen vallan tottelevainen, ainakin yritän olla. Lisäksi osaan tassutella moin, ylävitosen ja pyörähtää selälleni ja antaa tassua.

Tulevalle vuodelle on jo suunnitelmia. Olisi tarkoitus osallistua mätsäreihin eka viikonloppuna ja heti perään minut on ilmoitettu Kajaanin näyttelyyn. Siellä tapaan velipojat, Jullin ja Rokan ja varmaankin muita tuttuja.

29.10.2011

Wuh.Wuh kaikille! Syksy on mennyt tosi nopeasti eteenpäin ja ensi lumia odotellaan. Minä olen aikuistunut, niin ainakin minusta tuntuu. Kaikenlaista touhua on ollut koko syksyn enkä ole ennättänyt piipahtaa täällä sivuillani. En päässyt edes sinne treffeille tapaamaan sukulaisiani.

Nyt kerron tärkeimmät kuulumiset. Nenäni väri on alkanut muuttua ruskeammaksi, en siis olekaan pikinokka. Turkkini on valmiina talven tuloon, sisätiloissa se tuntuu jopa kuumalta. Oleilen paljon metsässä noiden ihmisteni mukana. Osaan olla aloillani kun minut komennetaan paikalla oloon silloin kun puuta kaadetaan. Saan sitten paljon kehuja. Välillä nukun eväsrepun vieressä tai muumeloin Ullan touhuissa mukana. Metsässä on tosi mukavaa. Nyt olen kuitenkin ollut kolme päivää sisäkoirana, sillä Ullaa vaivannut flunssa on pitänyt meidät kotona.  Asa on treenannut minua iltaisin, tehnyt minulle muistiharjoituksia ja muita tehtäviä.

Erään kerran, kun olimme syksyllä mökillä niin rantavedestä kuului kvaak, kvaak. Siitäkös Asa innostui, hän haki pyssynsä ja ampui sen linnun. Minut hän komensi taaksensa katsomaan. Minä sitä hommaa ymmälläni katselin, että mitähän nyt tapahtuu. Sitten minut komennettiin hakemaan sitä räpisköivää sorsaa. Kävin linnun lähellä mutta en hakenut ennenkun Ullakin tuli ohjaamaan minua. Siitä hommasta on kuva galleriassa, on siinä Asa ylpeännäköinen. Tämän jälkeen on eräs sukulaismies pyytänyt meitä etsimään haavikoita lintulammeltaan, kerran niitä olemme löytäneetkin. Miksi ihmiset metsästävät ilman koiraa, kun eivät niitä itse etsi haavoitettuaan niitä ensin. Olen siis päässyt sorsan makuun, olenkohan mennyt pilalle, sitä Asa miettii. Jollakin lailla olen aktiivisemmin kiinnostunut linnuista, sitäköhän tämä metsästyskoiran elämä on. Jarrutellaan etten kuumuisi liikaa, selittää Asa.

Aiemmin syksyllä minuun laitettiin puutiaiskarkoitetta, samaa mitä laitettiin paria kuukautta aikaisemmin, minä tulin todella kipeäksi, koko maailmani oli musta  enkä meinannut jaksaa edes liikkua. Onneksi sitä kesti vain päivän, taitaa se karkoite olla tosi myrkyllistä, en ainakaan minä sitä enää halua. Onko teillä muilla samoja kokemuksia?

Kiitos Kati kuvista, muut eivät olekaan niitä vielä lähettäneet. Odottelen vielä, toivoopi Onni.

10.8.2011

Hurraa, tänään täytän yksi vuotta. Olen vain makoillut ja katsellut kun Ulla leipoo täytekakkua, on niin imelän näköistä etten varmaan siitä kovin suurta palaa saa. Nuo ihmiseni haluavat varmaan itse syödä sen kakun. Minä haluan kunnon ruokaa ja päälle vaikka siankorvan.

Treenikoulutus on nyt tauolla, kotona tutustun kyllä variksen siipiin, nuuskin niitä ja kannankin vähän. Olli leikki eilen kanssani pallolla tuossa pihalla, en suostunut vaihtamaan siipeä palloon vaikka kuinka minua houkuteltiin. Taidan olla vähän omapäinen, se on tämä yksivuotisuhma varmaan iskenyt minuun. Sainpa muuten Ullan liikkeelle tässä eräänä aamuna. Ulla rakensi meille tuonne pihan perälle kesävessan. Siellä se useampi aamu istuu ovi auki, jotta minäkin pääsen sisälle, ulkona kun juoksentelen. Minä siinä käydessäni nakkasin vessapaperirullan ja vein sen ulos. Älysin pudottaa heti miten ulospäästyäni ettei tuo emäntäni olisi itseään suuremmin nolannut kun lähti perääni juoksemaan. Ulla kehui minua huumorintajuiseksi, vaan taitaapa tuolla itselläänkin huumoria riittää kun minua kestää.

Metsästyskausi on alkanut kyyhkyjen osalta. Asa on kovin täpinöissään, haluaisi sinne kovasti minun kanssa. Mutta kun ne taipparit eivät ole vielä suoritettu ja Asalla tuntuu työkiireitä riittävän niin emme varmaankaan metsälle ole menossa. Minä en vielä ymmärrä koko metsästysjuttua, kovin se kuulostaa suurelta ja tärkeältä, niin ainutlaatuiselta että vatsapohjassani tuntuu kutinaa tuota Asaa kuunnellessa. Onkohan minusta metsästyskoiraksi? Haluan ainakin yrittää.

Hei sisarukseni, lähettäkääpäs meille oma yksivuotiskuvanne niin liitämme ne tuonne SUKULAISET- sivulle. Haluaisin sinne myös kuvan Eve-äipästä ja Viljo-iskästä. Lähettäkää ne sähköposti osoitteseen; ullanen miukumauku suomi24.fi. (Tuo sähköposti-merkki ei toimi kotisivuohjelmalla, siksi kirjoitin miukumauku.) Kiitos valmiiksi.

20.6.2011

Kesä on kivaa aikaa, saan muumeloida luonnossa ja tutkailla erilaisia hajuja. Sitä en ymmärrä miksi minut aina otetaan kiinni heti kun olen löytänyt linnunpesän, linnunpoikien kanssa olisi niin mukava leikkiä. Heinikossa turkkiini tarttuu helposti pieniä mustia puutiaisia, vaikka niitä kuinka nypitään aina niitä tulee lisää. Viikko sitten sain kaulaani pannan, joka on hiukan karkoittanut ötököitä, jotka purevat minua ja imevät vertani. Jälkeen päin kutina on ärsyttävää.

Ihmiseni ovat tohkeissaan näyttelyssä käynnistäni. Mitä tuossa nyt oli, piti juoksennella nurmella ja seisoa paikallaan. Hampaitten näyttämisestä täysin vieraalle ihmiselle en tykännyt yhtään. Se näyttelyssä oli kivaa, että oli paljon samannäköisiä punaturkkeja mukana, varsinkin velipuolta oli kiva nähdä. Terveisiä Luigille sinne Karjalaan.

Piehtaroin mielelläni hiekassa kuin hevoset, sillä karvaturkkini on irtoamassa hännänjuuresta. Mummo päivittelee jälkeeni jäävää karvan määrää. Ulla heittää ne ulos ja sanoo niiden olevan hyvää linnunpesäainesta.

On sadepäivä ja minua nukuttaa kovin, olinhan eilen samoilemassa metsässä. Asa teki minulle viime viikolla pupun laahausjäljen, sitä oli tosi kiva jäljestää. Siinäpä vasta mukava harrastus. Olin myös eka kertaa veneessä, pitkän varvun avulla veneeseen nostettiin pomppivia kaloja, jotka sätkivät oudosti. Minulla oli vähän pitkä aika, mutta täytyyhän ihmisillekin antaa aikaa omiin harrastuksiin.

Asa kertoi, että ensi viikolla aloitamme nouto-treenit Tanen ja Attilan kanssa. Muistavatkohan veljet vielä minua?

  

29.6.2011

Juhannus on ohitse, olemme siirtyneet taas mökiltä kotiin. Täällä ei voi uida, mutta muutoin täällä sisällä on vilpoisaa. Ulkona on tosi kuumaa, enkä silloin jaksa paljon touhuilla. Eilen illalla alkoivat Katin treenit. Matka kaupunkiin oli helteistä, miksihän meillä ei ole ilmastointia autossa?

Treeneissä touhusimme metsässä ja rannalla. Alkuun en ymmärtänyt mitä minulta oikein odotettiin. Käskettiin hakemaan valmiiksi näytetty dami, mutta metsässähän vain muumeloidaan vapaana, kuten ennenkin. Minäpä siinä sitten liehkasin ympäriinsä ja haistelin vain hajuja. Sitten rupesi asia valkenemaan, kun Kati minua ohjeisti ja suunnisti edelläni. Minun piti kuuliaisesti hakea piilotettuja dameja. Malttiharjoitus meni hyvin, enkä vedessäkään epäröinyt työskennellä. Katin mielestä luovutan damin tosi hienosti.

Kotiläksynä saimme damin hakemista metsässä ja vielä lisäksi useammalla damilla. Muistavatkohan nuo ihmiseni minua kouluttaa :)  Kuvagalleriassa on kuvia treeneistä.

  

24.7.2011

Hei taas! Viikot vierähtävät niin nopeasti, on satanut ja paistanut ja vaikka mitä on tapahtunut. Noutotreenejäkin on ollut pari kertaa, yhdestä kerrasta olin poissa Asan työkiireiden vuoksi. Treeneissä olen päässyt tutustumaan lokkiin ja kaniin. Lokki olisi pitänut hakea uimalla rannalle, uiminenhan minulta sujuu, mutta se kuollut lokki ei voisi vähempää kiinnostaa, olisi edes ollut hengissä tai vasta kuollut. Kani oli myös kuollut, mutta se tuoksui kiinnostavalle. Suuhuni en sitä arvannut kuitenkaan ottaa, mistä lie kotoisin. Kuuntelin ihmisten juttuja, että näitä eläimiä minun pitäisi taippareissa noutaa. Kati antoi meille pussissa yhden lokin ja kaksi varista, minua kai huijjataan niiden siipien avulla hyväksymään niiden maku. Luulette vaan luuta lihaksi.

Olen sitten taas ollut näyttelyssä. Onneksi se hikinen päivä on takana päin. Menomatkan oli tosi helteistä, mutta kun minun arvostelu alkoi niin vettä rupesi tulemaan niiiiiiin ihanasti. Siellä minä juoksentelin Asan kanssa, hampaita en vieraille näytellyt, tuomari tuntui hyväksyvän asian kun Asa niitä vilautti, siis minun hampaita. Sain vaaleanpunaisen nauhan ja velvollisuuden mennä uudelleen kehään. Siinä sitten oltiin kolmen koiran kanssa jonossa, olisin niin halunnut tutustua niihin toisiin koiriin enkä enää jaksanut esiintyä maltillisesti, tuntui että olin aina väärinpäin. Asalle annettiin varasertiruusuke ja sanottiin minun olevan vielä nuori. Tottakai minä olen nuori, junnu kun olen. Minusta on hössötystä koko näyttely, vaikka täytyy minun myöntää että tykkään olla keskipisteenä.

© Ulla Räsänen 2013